Säännöt

SPL Etelä-Pohjanmaa ry:n säännöt

  1. Yhdistyksen nimi on SPL ETELÄ-POHJANMAA RY ja sen kotipaikka on Kauhajoki. Se on Saksanpaimenkoiraliitto ry:n jäsen, sitä kutsutaan alaosastoksi. Saksanpaimenkoiraliitto ry:tä kutsutaan näissä säännöissä Liitoksi.
     
  2. Alaosaston tarkoituksena on edistää Liiton sääntöjen 3§ asettamia tavoitteita, joita ovat: edistää rotumääritelmän mukaisen saksanpaimenkoiran jalostusta ja kasvatusta, tehdä rodun olemusta tunnetuksi sille ominaisten arvokkaiden ominaisuuksien turvaamiseksi, toimia saksanpaimenkoiraharrastajien yhdyssiteenä koko maassa sopusoinnussa muiden kenneljärjestöjen kanssa järjestämällä koulutustilaisuuksia, palveluskoirakokeita ja -kilpailuja, näyttelyitä sekä rotutietoutta ja kasvatustyötä edistäviä tiedotus- yms. tilaisuuksia.
     
  3. Alaosasto liittyy kotipaikkansa kennelpiirin, Suomen Kennelliitto - Finska Kennelklubben ry:n ja voi alaosaston kokouksen päätöksellä liittyä muiden järjestöjen jäseneksi.
     
  4. Alaosaston jäsenet, jotka ovat luonnollisia henkilöitä, ovat varsinaisia, perhe-, ainais- ja kunniajäseniä. Alaosaston varsinaisiksi jäseniksi voivat liittyä Saksanpaimenkoiraliitto ry:n jäseninä olevat luonnolliset henkilöt. Uudet varsinaiset jäsenet hyväksyy alaosaston johtokunta. Varsinainen jäsen voi kuulua vain yhteen alaosastoon kerrallaan varsinaisena jäsenenä. Alaosaston varsinainen jäsen ei voi olla henkilö, joka ei ole Saksanpaimenkoiraliitto ry:n jäsenenä oleva luonnollinen henkilö. Alaosaston perhejäseniksi voivat liittyä Saksanpaimenkoiraliitto ry:n ja alaosastoon kuuluvan varsinaisien jäsenen perheen jäsen, joka on luonnollinen henkilö. Uuden perhejäsenen hyväksyy alaosaston johtokunta. Perhejäsen voi kuulua vain yhteen alaosastoon kerrallaan perhejäsenenä. Alaosaston perhejäsen ei voi olla henkilö, joka ei ole Saksanpaimenkoiraliitto ry:n jäsenenä oleva luonnollinen henkilö. Alaosaston kunniajäseniksi johtokunta voi kutsua luonnollisen henkilön, joka on alaosaston varsinainen, perhe- tai ainaisjäsen ja on erityisen ansioituneesti hoitanut alaosaston asioita ja tehtäviä. Kannatusjäseneksi, ilman äänivaltaa, johtokunta voi hyväksyä luonnollisia henkilöitä tai oikeuskelpoisia yhteisöjä. Alaosaston toimintaan haetaan mukaan ensisijaisesti kausikorttilaiseksi. Kausikortin aikana voi anoa varsinaista jäsenyyttä. Kausikorttilaisen hyväksyy alaosaston johtokunta. Kausikorttilaisella ei ole äänivaltaa.
     
  5. Alaosaston jäsenten on vuosittain maksettava jäsenmaksu, jonka suuruuden päättää alaosaston syyskokous erikseen kullekin jäsenryhmälle. Kunniajäsen ei maksa jäsenmaksua.  Kausikorttimaksun suuruuden päättää alaosaston syyskokous. 
     
  6. Alaosaston johdosta ja hallinnosta vastaa johtokunta, johon kuuluu vuodeksi valittu puheenjohtaja ja kuusi kolmeksi vuodeksi valittua jäsentä. Puheenjohtajan ja johtokunnan jäsenten on oltava alaosaston jäseniä. Puheenjohtajan ja jäsenet valitsee alaosaston syyskokous. Alaosaston johtokunta valitsee keskuudestaan alaosaston varapuheenjohtajan. Alaosaston johtokunta valitsee keskuudestaan tai ulkopuoleltaan alaosastolle sihteerin ja rahastonhoitajan. Alaosaston johtokunta voi harkintansa mukaan perustaa avukseen tarvittavia toimikuntia. Johtokunnan jäsenistä on vuosittain erovuorossa kaksi johtokunnan jäsentä, ensimmäisenä ja toisena vuonna arvan perusteella ja sen jälkeen kukin vuorollaan.
     
  7. Alaosaston nimen kirjoittavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja sihteeri, kaksi yhdessä.
     
  8. Johtokunta on päätösvaltainen, kun läsnä on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään neljä jäsentä.
     
  9. Alaosaston tilikausi on kalenterivuosi. Alaosaston varsinaiset kokoukset pidetään vuosittain, kevätkokous helmikuun ja syyskokous lokakuun aikana. Alaosaston kokouksissa kullakin varsinaisella jäsenellä on yksi ääni. Alaosaston kokouksissa ei voi äänestää valtakirjalla.

    Alaosaston kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
    - valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkistajaa ja ääntenlaskijat
    - todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
    - esitetään kokouksen työjärjestys hyväksyttäväksi
    - esitetään johtokunnan laatima vuosikertomus, varainhoitokertomus ja toiminnantarkastajien lausunto edelliseltä tilikaudelta
    - päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille
    - käsitellään muut esityslistalla olevat asiat

    Alaosaston syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
    - kolme ensimmäistä kohtaa kuten kevätkokouksessa
    - valitaan johtokunnan puheenjohtaja, jota kutsutaan myös alaosaston puheenjohtajaksi
    - valitaan johtokunnan jäsenet erovuoroisten tilalle
    - päätetään alaosaston jäsenmaksun suuruudesta erikseen kullekin jäsenryhmälle
    - esitetään hyväksyttäväksi toimintasuunnitelma ja talousarvio tulevalle toimintavuodelle
    - valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heidän varamiehensä
    - valitaan seuraavaksi vuodeksi Liiton edustajainkokouksiin alaosaston edustajat, joiden tulee olla varsinaisia jäseniä. Alaosaston edustajien lukumäärä Liiton edustajainkokouksiin määräytyy alaosaston edellisen vuodenvaihteen jäsenluvun perusteella seuraavasti: 1-100 jäsentä kaksi edustajaa, 101-200 jäsentä kolme edustajaa, 201 tai enemmän neljä edustajaa sekä yksi varaedustaja
    - käsitellään muut esityslistassa olevat asiat

    Jäsenen, joka haluaa asian alaosaston varsinaisen kokouksen käsiteltäväksi, on esitettävä se kirjallisesti johtokunnalle kevätkokouksen esityslistalle 31.12. ja syyskokouksen 31.8. mennessä.
     
  10. Kutsu alaosaston kokouksiin julkaistaan viimeistään kaksi viikkoa ennen kokousta joko Liiton julkaisussa tai paikallisessa sanomalehdessä, kirjeellä tai sähköpostilla.
     
  11. Alaosaston varsinaisen jäsenen erottamisesta päättää alaosaston johtokunta yhdistyslain mukaisesti. Jäsenen, joka on erotettu Saksanpaimenkoiraliitto ry:stä, on erottava myös alaosaston jäsenyydestä tai johtokunta erottaa jäsenen. Mikäli alaosaston johtokunta katsoo aiheelliseksi jonkun alaosaston jäsenen erottamisen Yhdistyslain 14 §:n perusteella, on siitä tehtävä perusteltu selonteko Saksanpaimenkoiraliitto ry:n hallitukselle. Jäsen, joka ei ole maksanut jäsenmaksua 2 kk:n määräajan jälkeen, katsotaan eronneeksi yhdistyksestä. Johtokunta voi hyväksyä hänet uudelleen jäseneksi; tällöin hänen on maksettava säännöissä määrätyt jäsenmaksut.
     
  12. Alaosaston tulee toimittaa Liiton hallitukselle sen kulloinkin pyytämät tiedot toiminnastaan.
     
  13. Alaosaston säännöille ennen niiden merkitsemistä Yhdistysrekisteriin ja alaosaston sääntömuutoksille, on oltava Saksanpaimenkoiraliitto ry:n suostumus.
     
  14. Alaosasto voi harjoittaa ravitsemisliiketoimintaa järjestämissään tilaisuuksissa.
     
  15. Alaosaston purkautuessa sen omaisuus ja varat siirtyvät Saksanpaimenkoiraliitto ry:lle.
     
  16. Muutoin noudatetaan Yhdistyslain määräyksiä.
Etsi